
Selma Catic
Pahan äärellä on true crime- podcast joka kertoo laaja-alaisesti erilaisista rikostapauksista, joista kukin on jollain lailla poikkeava. Jokainen jakso kertoo vangitsevalla tavalla kuulijalle yhden rikostapauksen, jaksojen joukossa on niin selvitettyjä kuin selvittämättömiäkin tapauksia, jokaiselle...

15.päivä marraskuuta vuonna 1998, 14-vuotias Wendy Hudakoc sai puhelun jossa häntä pyydettiin illalla järjestettäviin juhliin. Koska Wendy oli vasta 14-vuotias, tiesi hän kysymättäkin ettei hän olisi saanut lupaa mennä. Sen sijaan Wendy odotti kunnes kaikki nukahtivat ja hiipi sitten salaa ulos huoneensa ikkunasta. Wendysta tehtiin tuon jälkeen muutamia eri havaintoja, mutta kotiin hän ei palannut enää koskaan. Tuo päivämäärä on jäänyt kummittelemaan niin Wendyn perhettä kuin Naplen kaupungin asukkaita, Floridassa. Tässä jaksossa uppoudumme Wendyn katoamiseen, tai oikeastaan siihen vähään mitä me lopulta siitä tiedämme. Kaikki muu on pelkkää spekulaatiota ja arvailua.

Keväällä 2012 hiljaisessa pikkukaupungissa Iowassa tapahtui jotain niin järkyttävää, että se sai koko osavaltion pysähtymään. 13-vuotias Noah Crooks, soitti hätänumeroon kertoakseen tappaneensa juuri oman äitinsä 37-vuotiaan Gretchen Crooksin. Ehkä kaikkein karmivinta tässä tapauksessa on kuitenkin se, mitä Noah teki äidilleen ampumisen jälkeen. Mitä ihmettä Crooksien perheessä tapahtui tuona keväisenä iltana ja mikä ajoi nuoren pojan, jolla ei ollut aiempaa rikoshistoriaa, tekemään jotain näin järkyttävää?

Hiljaisessa maaseutuyhteisössä Inassa, Illinoisissa, tapahtui vuonna 1987 rikos, joka jätti pienen kaupungin ja koko muun osavaltion järkytyksen ja epäuskon valtaan. Dardeenin perhe, joka eli hyvin tyypillistä amerikkalaista perhe-elämää, löydettiin brutaalisti murhattuna. Murhat olivat niin raakoja, että tapauksen parissa työskennelleet poliisit ovat kertoneet rikospaikan olleen pahin mitä he olivat koskaan nähneet siihenastisen työuransa aikana. Tässä jaksossa sukellamme yhteen Yhdysvaltain rikoshistorian synkimmistä ja hämmentävimmistä perhesurmista. Mitä Dardeenien perheelle tapahtui?

George Alan Smith oli 26-vuotias connecticutilainen mies, joka katosi epäselvissä olosuhteissa ollessaan 12 päivän risteilyllä uuden vaimonsa Jennifer Hagel Smithin kanssa. Vaikka hänen oletetaan pudonneen laidan yli ollessaan humalassa, liittyi hänen kuolemaansa epäilyttäviä yksityiskohtia. Se miten George tarkalleen kuoli, on tänäkin päivänä mysteeri.

Vuonna 2007, 22-vuotias Lindsay Ann Hawker, joka työskenteli englannin kielen opettajana Tokiossa, katosi jäljettömiin tavattuaan uuden oppilaansa yksityistunnin merkeissä. Kun hänen ruumiinsa löydettiin kylpyammeeseen haudattuna 3 päivää hänen katoamisensa jälkeen, alkoi yksi Japanin tunnetuimmista ja mystisimmistä murhatapauksista. Sukella syvemmälle Lindsay Hawkerin kohtaloon uusimmassa podcast-jaksossani.

Eräänä pimeänä syysyönä vuonna 2005, 10-vuotias Robin nukkui pehmolelu kainalossaan, tietämättömänä siitä, että hänen perheensä elämä oli juuri päättymässä. Perheen kotiin murtautunut tunkeilija tappoi ensin kylmäverisesti koko Robinin perheen, ennen kuin suuntasi lopulta myös Robinin huoneeseen. Tunkeilija ei antanut armoa myöskään Robinille, hän tähtäsi, ampui ja sitten lähti, luullen jättäneensä jälkeensä vain hiljaisuuden. Liekö kohtalo, ehkä sattuma – tai ehkä se, että Robin kääntyi juuri oikealla hetkellä – pelasti hänen henkensä. Miten 10-vuotias voi käsitellä näin järkyttävän menetyksen? Miten hän pystyi jatkamaan eteenpäin, kun kaikki tuttu ja turvallinen oli riistetty häneltä? Ja ennen kaikkea, kuka oli vastuussa tästä veriteosta?

32-vuotias kanadalainen seurapiirikaunotar ja vaikutusvaltaisen miljardöörisuvun miniä Jasmine Hartin, nousi otsikoihin vuonna 2021, kun hänet pidätettiin Belize Cityssä poliisipäällikkö Henry Jemmottin kuolemasta. Tarina, jossa valta, raha ja intohimot kietoutuvat yhteen, odottaa kertomistaan. Mitä tuona iltana todella tapahtui kaksikon välillä ja mikä oli lopulta totuus? Jasmine itse väittää tänäkin päivänä, että Henryn kuolema oli onnettomuus, mutta kaikki eivät tunnu olevan samaa mieltä hänen kanssaan.

Helmikuussa vuonna 2022, Ashley Wadsworthin elämä sai karun päätöksen pienen englantilaiskaupungin rivitaloasunnossa – vain kaksi kuukautta sen jälkeen kun hän oli jättänyt liki kaiken Kanadassa ja lähtenyt rakkauden perässä toiselle puolelle maailmaa. Todellisuus Englannissa osoittautui kuitenkin täysin toisenlaiseksi kuin mitä Ashley oli kuvitellut. Mikä sai Ashleyn kiirehtimään takaisin kotiinsa Kanadaan jo ennen aikoja? Entä mitä oikein tapahtui sinä kohtalokkaana päivänä, jolloin kaikki särkyi lopullisesti?
Löydä itsellesi sopiva
Uusia podcasteja lisätään jatkuvasti