
Helsingin Sanomat
Uutisraportti podcastissa ajankohtaisista aiheista puhutaan niin kuin toimittajat puhuvat niistä töiden jälkeen drinksuilla: ymmärrettävästi, mielenkiintoisesti ja turhia jännittämättä. Mikä viikon asioissa oikeasti on tärkeää, mikä on niiden merkitys ja miksi ne naurattavat tai...

Tämän viikon jaksossa Tuomas Peltomäki, Salla Vuorikoski ja oikeustoimittaja Susanne Reinboth keskustelevat vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran ja sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin ryöpsähtäneestä biiffaamisesta A-studiossa, mutta myös niistä itse aiheista joista biiffi lähti. Lisäksi aiheena täydellinen ruumiinavaus sille oikeusjärjestelmän epäonnistumiselle, joka on tapaus Anneli Auer; ja vielä lyhyesti Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kohtaama, mahdollisesti jo kolmas salamurhayritys ja se miten kaikkeen tottuu.

Tämän viikon jaksossa Anna-Sofia Berner, Tuomas Peltomäki ja Salla Vuorikoski saavat vieraakseen Teemu Muhosen, sillä keskustellaan hallituksen kehysriihestä. Lopuksi aiheena vielä CNN:n selvitys, jonka mukaan ranskalaisen Gisele Pelicot’n kokema kohtalo ei ehkä ollutkaan niin ainutkertainen kuin olisi voinut kuvitella.

Tämän viikon podcastissa Tuomas Peltomäki, Salla Vuorikoski ja Jussi Niemeläinen keskustelevat ulkopoliittisesta sillisalaatista, jossa on mukana Stubbin ja Kanadan pääministeri Mark Carneyn pipolätkä, Trump Jeesuksena ja biiffi paavin kanssa, Unkarin vaalivoittajan aiheuttama hyvän olon hyrinä liberaalipiireissä; sekä Helsingin kaupungin lähes silmät kiinni myöntämät avokätiset tuet yhdistyksille, jotka edistävät Venäjän propagandaa; ja suomalaisten syöpäpotilaiden surkea kohtalo verrattuna muihin pohjoismaihin.

Tämän viikon jaksossa mukana Tuomas, Sohvi ja Jussi. Vierailevana tähtenä Sami Sillanpää suoraan Budapestista. Tällä viikolla Uutisraportissa keskustellaan Euroopan tärkeimmistä vaaleista ja siitä, miten on mahdollista, että juuri Unkarissa löytyy yhä tukea Venäjä-mielistelylle. Lisäksi keskustellaan siitä, onko Nato ylipäätään enää pystyssä sekä valtiovarainministeriön budjettipäälliköstä Mika Niemelästä. Studiossa Tuomas Peltomäki, Anna-Sofia Berner ja Jussi Niemeläinen. Puhelimessa Sami Sillanpää Budapestistä.

Tämän viikon jaksossa Tuomas Peltomäki, Jussi Niemeläinen ja Salla Vuorikoski keskustelevat droonien aiheuttamista tuntemuksista ja reaktioista Suomen kamaralla, Petteri Orpon hallituksen kauan odotetusta koronpandemia-raportista, ja illuminatiseurasta nimeltä maanpuolustuskurssi.

Podissa keskustellaan Iranin sodan moninaisista vaikutuksista tavallisen suomalaisen arkeen. Lisäksi ruoditaan Suomen rikkaita. Keitä he ovat, mistä omaisuus on tehty ja miksi heitä on niin vähän? Lopuksi katsotaan peiliin ja pohditaan kohua herättänytta tutkimusta, joka paljasti Tampereen toimittajaopiskelijoiden tykkäävän tosi paljon vasemmistoliitosta. Studiossa Salla Vuorikoski, Anna-Sofia "ystävien kesken Sohvi" Berner ja taloustoimittaja Alex af Heurlin.

Tämän viikon jaksossa Salla Vuorikoski, Anna-Sofia "Sohvi" Berner ja Jussi Niemeläinen pohtivat, onko Euroopan Trump-mielistely tullut tiensä päähän. Politiikan toimittaja Teemu Muhonen saapuu paljastamaan, miten yksi lehtijuttu pilasi elinkeinoelämän lempihankkeen, perintöveron poistamisen. Lisäksi puhutaan matematiikan ylivallan poistumisesta korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Sohvi kertoo, mitä mieltä on uudesta tv-sarjasta, joka kertoo Kennedyn pojan traagisen rakkaustarinan.

Tämän viikon jaksossa Anna-Sofia Berner, Jussi Niemeläinen ja Hanna Mahlamäki kehuvat nykynuoria ja ymmärtävät, mikä vetää nuorison mielen matalaksi. Entä miksi yhden jääkiekkoilijan paitavalinta on noussut viikon suurimmaksi kotimaan politiikan uutiseksi? Ja miten Supon terrorismivaroitukset ja uutiset lapsilta tilatusta tuhopoltosta kytkeytyvät yhteen? Ruotsin tie mainittu.

Tämän viikon jaksossa Salla Vuorikoski, Anna-Sofia Berner ja Jussi Niemeläinen yrittävät selvittää, mitä Yhdysvallat sotatoimillaan tavoittelee ja miksi Iran viskoo ohjuksia ympäriinsä. Onko suomalaisen turistin epäeettistä matkustaa Dubaihin? Pitäisikö Suomen maksaa paluumatkat? Lisäksi käsitellään HS:n paljastusta lasten luisteluvalmentajan epäasiallisen toiminnan jatkumisesta.

Tämän viikon jaksossa Tuomas Peltomäki, Salla Vuorikoski ja Jussi Niemeläinen keskustelevat Venäjän murhakampanjasta Ukrainassa – se täytti neljä vuotta, ja tasavallan presidentti Alexander Stubb kohosi tällä(kin) viikolla yhdeksi hallitsevista äänistä Euroopassa; ja lisäksi tekoälykeskustelusta Suomessa, joka on ja pysyy tekoälyskeptikkojen hallinnassa, sekä hiihdosta ja Suomen olympiajoukkueen menestyksestä ja kultamitalien puutteesta.
Löydä itsellesi sopiva
Uusia podcasteja lisätään jatkuvasti